Omat kokemukseni käsityönä valmistetuista puukoista alkoivat noin kymmenen vuotta sitten Helsingissä, kun aivan sattuman kautta pääsin tutustumaan JT Pälikön häkellyttävään tuotantoon arvon sepän itsensä esittelemänä. Mahtava ja inspiroiva kokemus, vaikka en silloin vielä näkemästäni paljon ymmärtänytkään. Kun sain käsiini kauniin luukahvaisen puukon herkän taidokkaasti kuvioidulla tupella oli ensimmäinen reaktioni sangen tyypillinen; ”Onpa käsittämättömän hieno esine…eihän tätä varmasti edes uskalla käyttää”, joka on ymmärrettävistä syistä juuri se asia, jota asiaansa vihkiytyneet puukkosepät eivät välttämättä halua kuulla (tämän ymmärsin heti Pälikön reaktiosta). Lyhyen ja jämäkän esitelmän kuunneltuani ymmärsin virheeni; nämä puukot ovat tarkoitettu - korun kauniista ulkonäöstään huolimatta – nimenomaan myös vaativaan päivittäiseen käyttöön.
Sillä erää asia jäi muiden tohinoiden varjoon, mutta kiinnostukseni oli kuitenkin herännyt ja jotain jäi hautumaan ajatuksiini. Vuosia myöhemmin pääsin itse artesaaniopintojeni yhteydessä ottamaan osaa puukkokurssiin, jonka aikana opin lopulta ymmärtämään (kiitos Mikkelin Taitolan rautaisille metallialan opettajille Piiroisen Juhalle ja Kari Murrolle ja puukkoseppä Mikko Inkeroiselle) kuinka suuresta urakasta puukon valmistamisessa on kyse ja kuinka paljon perehtymistä, ammattitaitoa, syvää estetiikan tajua ja kärsivällisyyttä prosessi vaatii.
Parhaimmillaan käsin taottuun puukkoon syntyy suhde, joka pitää vastavuoroisesti myös käyttäjänsä terävänä.
Suomalainen puukko ei valmistu käden käänteessä; usein eniten huomiota kiinnitetään suhteellisen lyhytkestoiseen, mutta tietenkin erinomaisen tärkeään työvaiheeseen, eli terän takomiseen. Kuitenkin takomisen lisäksi erilaisia vaativia työvaiheita on kymmeniä. Sepältä vaaditaan kykyä työstää metallien lisäksi myös esimerkiksi puuta, nahkaa, sarvea ja vahvaa pintakäsittelyosaamista. Koko rypistykseen kuluu helposti kokonainen kahdeksan tunnin työpäivä, vaikka kyseessä olisikin vain ”yksinkertainen” malli. Lisäksi, on sinänsä kohtuullisen helppoa kyhätä kokoon puukkoa muistuttava esine, mutta on aivan toinen asia valmistaa sekä toimiva, että mittasuhteiltaan soljuvan kaunis esine. Pelkästään oikean teräkulman ja symmetrian aikaansaaminen vaatii huomattavasti harjoittelua. Lisäksi yksi keskeisimmistä asioista, eli terän lämpökäsittelyn hallitseminen kysyy lukemattomia (palkattomia) opiskeluun ja kokeiluihin käytettyjä tunteja. Nämä asiat huomioiden puukkoseppien tuotteet ovatkin huomattavan edullisia, eikä tuottajalle valitettavasti jää useinkaan edes nimellistä tuntipalkkaa.
Hyvän puukon yksi parhaimmista ominaisuuksista on se, että esine houkuttelee käyttäjänsä tutustumaan syvemmin esimerkiksi teroittamisen tekniikkaan ja jopa perinteisiin puukolla suoritettaviin askareisiin, sekä käsitöihin – kaunista ja liukkaasti toimivaa puukkoa haluaa nimittäin käyttää niin usein kuin mahdollista. Käsityönä valmistetun puukon ulkonäkö, tuntuma ja jopa tuoksu on täysin erilainen kuin teollisissa tuotteissa. Tämän opin kun sain -> Äidiltäni<- (asia jonka unohdin mainita tekstin alkuperäisessä versiossa) lahjaksi Mikko Inkeroisen takoman siron hopeahelaisen ja tuohikahvaisen kaunottaren täytettyäni 30-vuotta.
Puukko on ollut mukanani viimeisen neljän vuoden aikana monilla vaelluksilla Lapissa, se on keikkunut juhla-asun koristeena vyölläni useissa häissä ja olen käyttänyt sitä runsaasti myös työpuukkonani. Runsaasta käytöstä, lukuisista teroituksista, vuohenpuremista tupessa, patinoitumisesta, satunnaisesta pintaruosteesta, lukuisista naarmuista ja kolhuista huolimatta puukko on edelleen erittäin kaunis kokonaisuus ja aina yhtä toimiva. Tuohikahva on vieläkin sametin pehmeä, tuppi napakka ja luotettava – mikään ei ole rapistunut, löystynyt tahi rikkoontunut. Neljässä vuodessa puukkoon on tullut lähinnä lisää luonnetta.
Laadukas ja huolella teroitettu teollisesti valmistettu puukko suoriutuu todennäköisesti hyvin kaikista puukolle tyypillisistä tehtävistä siinä missä käsin taottukin ja useat ammatikseen puukkoja valmistavat sepät ovatkin erittäin vaatimattomia kun tulee puhetta terien ”suorituskyvystä”. Tyypillisesti ominaisuuksia kuvaillaan ”hyviksi” ja jopa mestarit saattavat kehua tuotteitaan ”kelvollisiksi”. Oma (puualan ammattilaisen) mielipiteeni tosin on, että erinomaisesta materiaalista huolella taotulla ja tarkasti lämpökäsitellyllä terällä ON monessakin mielessä paremmat ominaisuudet kuin sarjatuotantomalleilla. Se ei ole kuitenkaan minulle pääasiallinen syy suosia käsityönä valmistettuja puukkoja; tärkeintä on mielihyvä jota korkean taiteen ja käytännön sopuisasti yhdistävän esineen käyttäminen arjessa minulle tuottaa; puukon teroittaminen ja huoltaminen ennen eräretkeä on omiaan virittämään matkatunnelman, sirahtavan terävällä ja kauniilla puukolla kiehisien vuoleminen, leivän leikkaaminen, tai vaikkapa vain makkarapaketin avaaminen on herkullinen ja juhlava kokemus. Kunnollinen puukko on minulle lisäksi symbolinen silta itseni ja myyttien usvaan verhoutuneen syvän suomalaisen korpikulttuurin välillä. Urbanisoituneena ja omista juuristani pitkälti tietämättömänä harhailijana kaipaan tätä konkreettista, käsin pideltävää yhteyttä.
On ilo todeta että suomalainen puukko on parhaillaan kokemassa - kiitos monien alan harrastajien ja ammattilaisten pyyteettömän työpanoksen - tietynlaista uudelleensyntymää.
Juho
0 kommenttia:
Lähetä kommentti