Uniikkituote

Short introduction to knife sharpening

2010-03-01T06:12:00.000-08:00

Even the best custom knife is soon worthless without the skill to maintain it and, especially, skill to keep it sharp all the time. This short article describes one technique for knife sharpening - one that can be performed without specialist tools. If you choose to take the time to learn this method the benefit is that you will be able to sharpen your knife almost anywhere, even with improvised equipment.

It should be pointed out that these instructions are for creating an edge for cutting wood (or softer materials) and do not work if you are going to hack animal bones with the blade, for example.

What I present in this article is my personal opinion - these techniques work for me. You will find a technique that works best for you through practice and experimentation.

Knives that I use for cutting wood have an edge angle of approximately 21-22.5 degrees. I use the same angle in my camping knife. Note: this angle is not suitable for cutting all materials, all blade materials, and/or uses.

I use a flat or concave sharpening in my knives (flat if I do it by hand, and concave if I use a slow-speed grinder for the coarse work), with just a subtle (almost invisible) micro bevel sharpening to improve sharpness and edge retention. If the blade has a very prominent double bevel sharpening, as most tactical knives and pocket knives do, I remove it with a slow speed grinder or a file.

I always sharpen without guides or devices to help me keep the angle. I recommend anyone seriously interested in learning how to sharpen to do the same.

---

I start the sharpening process by cleaning the blade and evaluating the condition of the blades edge. It is important to learn how to do this properly, it will save you a lot of time in the long run. At first it is difficult to see very small details or angles (flat, convex, concave, rounded, multiple angles etc.), but with practice your eye will learn how to see flaws that are extremely minute.

1) If the blade still cuts, is undamaged, but feels like it has lost its best edge I use a leather strop, or a belt, or a piece of leather on some even surface to make the edge smooth and sharp again. I do this by placing the knife on its bevel on top of the leather (I prefer the smoother side) and strop both sides of the blade. Note: same amount of strokes per side. By ”stropping” I mean moving the blade - always spine first – back and forth, like barbers in old western movies. There is no need to use a lot of force and you can elevate the angle very slightly. Some people use a few drops of oil on the leather, or even honing compound rubbed into the leather. NOTE: if you use compound take care to keep the blade evenly on its bevel. Do not elevate the angle to speed up the process or you will end up with a rounded edge. If you want to increase edge retention you can do this every time you have used your knife.

"Työstösuunta" means direction of movement...roughly translated.

2) If the edge has become so dull that stropping against leather is not enough I start by grinding the blade with a coarse whetstone (let's call this stage 1). I typically use a Japanese grit 220 waterstone, because it removes material very fast. Place the knife flat on its bevel on top of the whetstone and start moving it back and forth. Note: remember to use the entire length of the whetstone! This way your stone will stay even.

Again, press firmly but not hard - and relax. Using too much force makes the process less accurate and you might end up with multiple uncontrolled angles. Some people grind the blade with circular movements, others by moving the blade back and forth (straight or cross – relative to the stone). I prefer back and forth movement (cross), because it produces a pattern that makes it easier for me to determine how the work is proceeding.

In these two images I am using a self made sharpening tool, not a Japanese waterstone. It has been made by gluing a piece of sandpaper on a piece of plywood.

-> I continue to grind the bevel (the same side) until a burr forms on the other side of the blade. When a burr has formed it is time to work the other side. Grinding the other side goes basically the same way as the first one, except that it is more difficult to determine how the work is advancing (because of the original burr). One good indication that you have reached your goal is when the burr you have created by grinding the first side starts to peel of in small segments. Since the burr is often very very small, this might be a bit hard to detect. -> I repeat the whole process (both sides) a few times, but each time work more gently and with less strokes – this is important! -> After I am pleased with the result and using the coarse stone no longer makes the edge any sharper I move to the actual sharpening with a Japanese combination waterstone (king 1000/6000 grit). I start with the coarser side and the process is exactly the same as in stage 1. After I am done repeating the process with both sides of the stone I finish the sharpening by making a tiny double bevel to the edge. I do this by placing the blade on the finer side of the combination stone, flat on its bevel, and rising the angle just a bit.

Then I pull the knife towards myself and brush the whole length of the edge against the stone gently. I work the other side similarly and repeat the process a couple of times. You have to be relaxed when you do this and not second guess about the angle. If you start hesitating you will most probably produce multiple angles, which is not desirable. After this I strop the blade, as explained above in part 1).

3) If the blade is very dull, has obvious multiple (uncontrolled) angles, has a broken tip or other damage I use a file or a slow rotating grinder or both to correct the situation and then move to part 2), with the exception that only very little work is required with the coarse stone, especially if slow speed grinder was used.

Testing sharpness:

Most people think that a blade that can shave hair is very sharp, but they do not know that almost any piece of scrap metal can be made “sharp” enough to do that. When I test a blade I usually inspect it visually first. I hold the blade in line with a bright light and see if any part of the edge has any glints. A glint means there is a dull spot or that there is a segment of burr still attached to the edge. You can remove the latter with a leather strop.

Another way to determine sharpness is to scrape your fingernail or hair in the back of your head with the blade and changing the angle. If the blade “bites” at approximately 35 degree angle or less and does not slide you can be pretty confident that it is sharp enough.

Splitting hairs test:

Take a hair from your head (or borrow one if you do not have any), make it loop between you fingers (a small one) and gently split the hair in two. When you can do this you can be pretty confident that you are doing something right – especially if the edge still retains sharpness well.

Raakavillan karstauksesta

2009-09-12T05:43:00.001-07:00

Artikkelissa Raakavillan pesemisestä käytiin läpi perusohje jolla villasta kerinnän jälkeen poistetaan likaa ja liikaa rasvaa jotta villaa karstatessa eivät välineet likaantuisi kohtuuttomasti. Nyt on lampurin aika seuraavaksi tarttua toimeen ja aloittaa pestyjen, kuivien villojen karstaus.

Karstattiinpa sitten vanhanajan käsikarstoilla tai uudemmalla keksinnöllä, karstamyllyllä, on raakavilla syytä ensin nyppiä hyvin auki. Syvennytäänpä siis ensin näihin nyppimisen saloihin. Lampaan turkki siis koostuu lukemattomista määristä pieniä (tai vähän suurempiakin) villatupsuja joita kutsutaan tapuleiksi. Villan tyypistä riippuen joudutaan villa nyppimään auki joko jopa yksi tapuli kerrallaan, tai vähän joutuisammin kourallinen kerralla. Onpa vastaan tullut villoja joita ei ole tarvinnut nyppimällä availla ollenkaan ! Omien kokemuksieni pohjalta erityisesti kainuun harmasten joukossa tuntuu olevan tämän villatyypin omaavia yksilöitä. Nyppiessä tapuli siis avataan ja samalla poistetaan mahdollisia roskia, kerinnässä tulleita pätkävilloja yms. On syytä pitää mielessä, että tämä on hyvin tärkeä työvaihe valmiin karstavillalevyn laadun suhteen. Osa roskista sun muista tietty vielä varisee karstauksessa pois, mutta suurin osa joutuu valmiiseen karstavillaan. Mainittakoon vielä, että ennen vanhaan nyppiminen oli lasten näppärien sormien työtä…

Edessäsi olleen raakavillakasan muututtua nyppivissä sormissa pöyhkeän höytyväiseksi villaröykkiöksi olet valmis aloittamaan karstauksen. Käsikarstojen käyttöön löytyy mainioita kuvallisia ohjeita vanhoista aihetta käsittelevistä kirjoista (mm. Sari Varilo: Kehrääjän kirja) sekä internetistä. Tässä käyn lyhyesti läpi karstamyllyn käyttöä, sillä itse en ainakaan ole onnistunut kovin kattavia suomenkielisiä ohjeita siihen löytämään.

Karstamyllyjä taitaa nykyisin olla saatavilla kolmea eri laatua, eli karkea : esim ahvenanmaanlampaanvillalle, hieno: yleisesti suomenlampaalle ja kainuun harmakselle, sekä erittäin hieno: merinovillalle, alpakalle yms. Yleisin malli on käsin veivattava, mutta myös huomattavasti kalliimpia sähköisiä versioita on saatavissa ainakin joistain laaduista. Joissain myllytyypeissä on hihnat joiden välitystä muuttamalla pystytään vaikuttamaan karstaustulokseen, mutta yleisin tyyppi taitaa olla perusmalli jossa on vain kaksi rullaa, isompi ja pienempi, ilman välityksiä. Karstamyllyllä työskentely vaatii lujan pöydän, joka kestää veivaamisesta tulevan hytkytyksen. Käsittääkseni myllyn mukana tulee aina kaikki muut tarpeelliset työkalut, eli pieni karsta puhdistusta varten ja piikki jolla villalevy irroitetaan myllystä.

Itse myllytys on varsin helppoa. Joissain myllymalleissa on syöttölevy jota pitkin villat tarjotaan myllylle, mutta useimmissa syöttö tapahtuu kädestä. Myllyä veivattaessa nypittyä villaa syötetään pikkuhiljaa tasaisesti koko rullan piikkimaton leveydeltä. On varottava syöttämästä liikaa kerralla, jotta myllyn pyöriminen ei takertele ja piikit turhaan taivu väärään suuntaan ! Hitaasti syöttäminen parantaa myös karstavillan laatua, sillä tällöin syötetty määrä ehtii karstautua hyvin ennen kuin uusi kerros tulee sen päälle. Ensi alkuun voi vaikuttaa, että kaikki villa jää vain sille pienemmälle rullalle, mutta kun tämä on täyttynyt tarpeeksi villa ohjautuukin isommalle rullalle jonne alkaa muodostua karstalevy. Karstalevyn paksuuden jokainen voi määritellä haluamakseen tietyissä rajoissa, mutta on hyvä muistaa että kovin ohut levy voi olla hyvin vaikea irrottaa piikeistä ja kovin paksun levyn veivaaminen taas rasittaa piikkejä. Itse lopetan villan lisäämisen heti kun veivaaminen alkaa tuntua pikkuisenkin raskaammalta kuin alussa.

Valmiin karstalevyn irroitus myllystä tapahtuu mukana tulleella "piikillä". Rullasta jolla valmis levy nyt on löytyy ura jota pitkin villa vedetään piikillä pätkä kerrallaan poikki, jotta saadaan esiin levyn pää irroitusta varten. Levy irtoaa näppärästi vähän kerrallaan vetämällä, kun myllyä samalla pyörittää hitaasti vastapäivään (myllyttäessä pyöritettiin myötäpäivään). Joillekin villalaaduille riittää kun ne myllytetään yhden kerran, mutta useimmiten villat joutuu karstaamaan 2-3 kertaa. Ennen kuin juuri syntynyt karstalevy syötetään uudelleen on se syytä jakaa pituussuunnassaan useampaan osaan, jotta villa saadaan taas helposti syötettyä myllylle. Irroitus suoritetaan jokaisella kerralla kuten edellä on kerrottu. Valmiit levyt voi latoa päällekkäin talteen vaikkapa pahvilaatikkoon.

Rautasulan kuvasatoa!

2009-09-12T04:21:00.001-07:00

Uniikkituotteen ryhmä kävi osallistumassa Rautasulka 2009 taontatapahtumaan Sulkavalla 22.8.-23.8.2009.

Pidempääkin juttua sieltä on tulossa mutta ihan vielä sitä ei ole saatu näkyville.

Kuvia kuitenkin on tarjolla.. Alkuun vähän maistiaisia sieltä!

Rustiikkista, rouheaa keramiikkaa

2009-08-18T10:01:00.000-07:00

Savon suunnalla käydessäni tuli tehtyä adhoc käynti erääseen paikalliseen keramiikkapajaan. Yleensähän en mitään sisustukseen viittaavaakaan osaa ostella, enkä ostelekkaan, mutta nyt tuli poikkeuskerta. Todella rouheaa ja rustiikkista keramiikkaa jäi haaviin ja koristavat sitten aikanaan kotona erilaisia pöytiä ja tasoja.

Mitäpä mieltä olette? Onko liian rouheaa vai juuri sopivaa? Makuasioista ei toki voi kuin kiistellä joten täytyy vain todeta että nämä iskevät meille. :)

Vesku

Pikari Kultakeramiikasta

2009-08-18T09:55:00.000-07:00

Tuli käytyä Riihimäellä Kultakeramiikan Outlet-myymälässä ja löydettyä sieltä ihan mielenkiintoista sarjaa olevia tuotteita. Kerran lautasia yms oli vähänlaisesti jäljellä erinäisten rikkoutumisten jälkeen löytyi II-laatuisesta tavarasta mukavasti uusia lautasia ja kippoja.
Mutta ne eivät ole tämän artikkelin aihe vaan samaan sarjaan kuuluvat juomapikarit.

Itsehän pidän pikareista, tulee niistä sitten juotua vettä tai viiniä. Näiden hinta ei todellakaan ollut korkea (3€ kpl!) ja myyjättären mukaan ne on käsintehtyjä tehtaalla. Koe-erä jota ei kuulemma aiota enempää valmistaa. Pikarit ovat varsin yksilöllisiä: osa suurempia, osa pienempiä ja osa hiukan vinksallaan. :) Eli juuri sopivia meille!

Kovin suurta määrää niitä ei sinne enää jäänyt, käykää vilkaisemassa jos Riihimäen ABC:n kulmilla käytte lähiaikoina ja kyseiset pikarit kiinnostavat!

t.
Vesku

Puukko lahjaksi

2009-08-18T08:55:00.001-07:00

Läheisellä sukulaisella oli tärkeä vuosipäivä joten siihen piti hankkia jokin lahja tietenkin. Onneksi hyvissä ajoin tuli mieleen että miksipä ei lahjoittaisi käsintehtyä puukkoa, varsinkin kun sai muutkin sisarukset mukaan jakamaan kustannuksia.

Pyysimme puukkoon mukaan tekstin joka liitti lahjan kyseiseen merkkipäivään. Puukkoseppä Inkeroinen ei ainakaan mielellään tee kaiverruksia itse puukkoon, eikä edes tupen kilpeen (etupuolelle) vaan teksti tulee nätisti tupen takaosaan. Näin puukon esteettiset arvot eivät kärsi millään tavalla mutta puukko on kuitenkin merkattu kyseiselle henkilölle.

Kun puukon sain aikanaan käsiini tuli todettua että se oli todella hieno. Hiukan kateellisena tuli tuumattua että oli kertaluokkaa hienompi kuin oma puukkoni – joka myös on kyllä Inkeroisen valmistama. Mutta täytyyhän lahjapuukon ollakin hieno!

Jos lahjaideoita olette vailla niin miettikääpä tälläistä. On ainakin uniikki ja samalla taide-esine. Ainoa vain että älkää ostako tälläistä puukkoa vitriiniin vaan komentakaa lahjan saajaa käyttämään sitä. Ja opettelemaan teroittamaan se niin saa siitä iloa todella pitkään. Muutenhan menee kallis puukko hukkaan!

Vesku

Siankärsämö

2009-08-02T04:51:00.001-07:00

Tuliko tehtyä mukavasti verta soljuva vekki sormeen juuri kunnolla teräväksi teroitetulla puukolla ? Mistäpä apu, kun laastari toisensa perään kuluu ja veri ei vaan ota hyytyäkseen…käväisepä pihamaalla ja nyhdä muutama siankärsämön lehti kouraasi, murskaa ne hiertäen kunnes nestettä alkaa tihkua ja länttää haavaan. Ei pitäisi kauaa kulua, kun jo alkaa vaikutus näkyä ja verenvuoto lakata.

Turhaan ei vanha kansa nimittänyt tätä kasvia timpurinkukaksi, ja puusepät kantaneet niitä nippuna pakeissaan. Konsti toimii edelleen ja kasvia löytyy taatusti jokaisen hätään, sillä siankärsämö viihtyy kaikenlaisessa maaperässä ja on yleinen koko Suomessa.Siankärsämöllä on monia muitakin rohdosominaisuuksia ja sitä pidetäänkin kamomillan ohella kasvikunnan yleislääkkeenä. Kaiken lisäksi sen on todettu vaikuttavan tervehdyttävästi lähistöllä kasvaviin muihin kasveihin.

Lönnrot on kirjoittanut siankärsämöstä näin : "Haju ryytisekainen väkevä, maku karvas, kutistava. Oluehen käydessä pantuna lisää sen voimaa. Lääkkeeksi käytetään kukkia joko teenä, keitesakona, tahi kukkaviinana asettamaan veren tai muita juoksuja, puhkuja, ähkyjä, reväsimiä, synnytystuskia, leinivikoja, lökätautia ja muita.
Lehdet tuoreeltaan muserrettuna ovat hyviä haavoja parantamaan. Kukkaviinasta kehnovatsaisuus ja punatautikin usein on parantunut. Pesuvedessä ja hauteinakin ovat kukat hyvin vaikuttavaisia. Rupisia eläimiä pestään tämän kasvin väkevällä keiteliemellä."
Lisää aiheesta esim. http://www.yrttitarha.com/kanta/siankarsamo/index.html

Pikaohje puukon teroittamiseen

2009-07-19T08:47:00.001-07:00

Aiomme käsitellä teroittamista blogissamme laajemminkin, mutta ajattelimme kirjoittaa lämmittelyksi ns. pikaohjeen, jonka avulla voi yrittää lievittää terävyysongelmia. Erilaisten terien teroittamisten tekniikat saattavat vaihdella huomattavastikin, joten keskitymme tällä kertaa vain puukon teroittamiseen.

Teroittaminen on unohtumassa oleva tärkeä taito, jota ilman perinteisien työkalujen käyttäminen on täysin mahdotonta - puukko lukeutuu näihin työkaluihin. Käsityönä valmistetun puukon omistajan kannattaa opetella kunnollinen teroittamisen tekniikka, koska vasta silloin arvokkaasta työvälineestä saa kaiken irti.

Käsin teroitettaessa on tärkeää opetella tuntemaan, tai huomaamaan tuntemuksesta erilaisia asioita kuten; teräkulma, terän materiaalin karkaisun kovuus, teroitusvälineen ottavuus jne. Nämä asiat sisäistät lopullisesti vain tekemällä, mutta oppimista nopeuttaa jos pyrit kiinnittämään mainittuihin asioihin huomiota heti alusta lähtien.

Terää on hyvin vaikeata pilata teroitusharjoittelulla, joten rohkeasti vain jynssäämään!

Puukon osat (artikkelin puitteissa tärkeät)

Työvälineistä

Filssi
on suora puukapula, jonka pintaan on liimattu halutun karkeuksinen hiomapaperi (grit-asteikko; mitä suurempi numero, sitä hienompi hiontajälki). Filssi on kohtuullisen helppo valmistaa ja erittäin huokea. Esimerkin kuvissa on käytössä erittäin hienolla hiomapaperilla varustettu filssi (grit 4000), joka soveltuu lähinnä teroituksen viimeistelyyn. Filssejä kannattaa valmistaa kerralla useampi (monella eri karkeudella) teroittamisen eri työvaiheisiin – ne ovat halpa ja toimiva vaihtoehto arvokkaille hiomakiville. Filssin sijaan voi käyttää tasaiselle alustalle asetettuja hiomapaperin palasia, mutta silloin työskentely vaatii enemmän tarkkuutta, koska hiomapaperia on pidettävä tasaisena toisella kädellä.

Parkkinahan palanen tai nahkavyö.

Työvaiheet

Karkea Hionta
Teroitus
Teroituksen viimeistely
murtoteroitus
Kierteen poistaminen

Karkea hionta

Teroittaminen aloitetaan karkeimmalla hiomavälineellä ja siitä siirrytään asteittain hienompaan hiontaan. On tärkeätä että hienompiin karkeuksiin ei siirrytä liian hätäisesti, koska työstä tulee silloin turhauttavan hidasta ja lisäksi on vaarana että terän lape pyöristyy teroitettaessa.

käytettävä karkeus esim. grit 120
tässä työvaiheessa terästä poistetaan mahdolliset lovet ja lape suoristetaan (vain yksi teräkulma)

Aseta puukko lappeelle karkeimman filssin, hiomakiven tai hiomapaperin pinnalle. Puukkoa ei tarvitse painaa työstettäessä rystyset valkoisena, riittää kun ote on napakka. Teroitus tapahtuu hiomalla puukon lapetta edestakaisella (terän suuntainen) liikkeellä.

Hiomista jatketaan kunnes terän kääntöpuolelle on muodostunut koko teräpituudelle kynnellä raaputtamalla havaittava "purse", eli rösöreuna. Tästä purseesta tiedät että teroitus ulottuu terän huipulle asti. Jos lopetat työstön liian aikaisin, työ hidastuu huomattavasti eikä lopputulos ole välttämättä hyvä. Kun purse on syntynyt, hio terän toisen puolen lape vastaavalla tavalla kuten edellinenkin (syntynyt purse ei tosin välttämättä ole yhtä voimakas). Muista hioa myös puukon kärki huolellisesti! Aloittelijoilta kärjen hiominen jää helposti puolitiehen, vaikka kyseessä onkin tärkeä osa terää. Kärjen hiominen voi tuntua aluksi hieman haastavalta, mutta luonteva liikerata löytyy kyllä, kunhan antaa terän lappeen ohjata kättä luontevasti (käsi nousee ja kääntyy hieman).

Muista olla kärsivällinen. Et saa kallistaa terää terän suuntaan, eli pyrkiä kiirehtimään teroituksen ulottumista terän huipulle. Silloin terästä tulee pyöreä ja puukosta "puuta pelkäävä".

Hionnan voi tehdä myös pyörittävällä liikkeellä, mutta käytännön kokemus on opettanut, että teroituksen edistymisen seuraaminen on helpompaa, kun teroituksessa syntyneet naarmut ovat yhdensuuntaisia.

Teroitus

Tehdään melko karkealla (grit 240) filssillä

Tekniikka on aivan sama kuin karkeammassa hionnassa. Puukko asetetaan hiomavälineen päälle lappeelleen ja lapetta hiotaan kunnes purse siirtyy terän vastakkaiselle puolelle. Purseen siirryttyä hiotaan puukon toinen lape. Sen jälkeen lappeiden hiontaa vuorotellaan koko ajan työstöä keventäen (vähemmän painaen), jolloin hionnan synnyttämä purse pienenee ja teroitus tarkentuu. Muista työstää tässä keventämisvaiheessa kumpaakin teräpuolta yhtä paljon. Kun purse tuntuu enää vain juuri ja juuri huomattavana, eikä teroitus tunnu enää tarkentuvan voit siirtyä hienompaan teroitusvälineeseen, eli teroituksen viimeistelyyn.

Teroituksen viimeistely

grit 600+ mieltymysten mukaan

Viimeistelyhionnan vaiheet ovat samat kuin varsinaisessa teroituksessa, mutta syntyvä purse voi olla jo melko vaikeasti havaittava. Tärkeintä on lähinnä pitää huoli siitä, että terän kumpaakin lapetta hiotaan yhtä paljon. Myös tässä työvaiheessa hiontaa kevennetään työstön edetessä.

Kun viimeistelyhionta on viety tarpeeksi pitkälle terän suu alkaa tuntua, esimerkiksi varovaisesti sormenpäillä kokeilemalla, "purevalta". Tällöin voidaan siirtyä murtoteroituksen tekemiseen.

Murtoteroitus

grit 600+ mieltymysten mukaan

Murtoteroitus on tärkeä työvaihe varsinkin puun työstöön tarkoitetun terän teroittamisessa, koska vaikkakin terä toimii myös ilman murtoteroitusta, on terän huippu kohtuullisen jyrkkä ja helposti taittuva. Murtoteroitus tehdään asettamalla puukko lappeelleen hienon filssin (tai hiomakiven) päälle ja nostamalla teräkulmaa aavistuksen.

Terää pyyhkäistään tässä hieman korotetussa kulmassa filssiä vasten muutamia kertoja: yhtä monta toistoa kummallekin teräpuolelle. On tärkeätä tehdä tämä työvaihe rennosti ja sen kummempia miettimättä, jolloin käsi oppii ottamaan saman kulman melko tarkasti. Jos kulmaa jää arvuuttelemaan on tuloksena melko todennäköisesti useita eri teroituskulmia, jolloin haluttua tulosta ei saavuteta ja terän suu saattaa pyöristyä.

Myös murtoteroitus jättää terän suulle pienen purseen, eli kierteen, joka poistetaan teroituksen viimeisessä työvaiheessa.

Kierteen poisto

Tapahtuu parkkinahkaan tai nahkavyöhön liippaamalla; puukko asetetaan nahan pinnalle lappeelleen ja pyyhitään hamaran suuntaisesti nahkan pintaa vasten terän puolia vuorotellen – kevyesti painaen. Nahka poistaa terästä kierteen, jolloin lopullinen terävyys saavutetaan. Tämä työvaihe on tärkeä myöskin siksi, että terän suulle mahdollisesti jäänyt kierre tylsyttää terän erittäin nopeasti (murtuu irti, jolloin syntyy tylsä kohta). Apuna tässä työvaiheessa voi käyttää kiillotusainetta, mutta se ei ole kuitenkaan välttämätöntä.

Nahkaan liippaamista on hyvä käyttää myös terän ylläpitämisessä, eli silloin kun puukko tuntuu menettäneen parhaimman teränsä, mutta on silti vielä pureva.

---

Tällä tekniikalla ainakin yksi ei niin käsityöihminen onnistui teroittamaan puukkonsa erittäin hyvin vuolevaksi, jopa karvoja katkovaksi.

Kärsivällisyyttä hinkkaamiseen!

Uniikkituotteen toimintakaksikko

kuvat: Vesku

Taitaja MI-leiman takana

2009-07-16T03:20:00.001-07:00

Kuten lupasimme, ensimmäisessä tuottajaesittelyssämme on puukkoseppä Mikko Inkeroinen. Pääsimme hieman myöhässä käsiksi lupaamaamme haastatteluun, joka ei kuitenkaan johtunut haastateltavan livahtelusta kanoottiretkille – kuten ennakoimme – vaan oman väkemme "kiireellisestä" aikataulusta.

Haastattelupaikkakana toimi puukkosepän kahvipöytä, joka johtikin nopeasti melkoiseen kofeiinin yliannostukseen.

Mikkelissä majaansa, eli pajaansa, pitävä metallialan Artesaani Puukkoseppä Mikko Inkeroinen on olemukseltaan jämerän ja jäyhän oloinen mies, jonka uskoo varsinkin työssä mustuneisiin kouriin vilkaisemalla helposti sepäksi. Puukkojen valmistamisesta hänelle on kertynyt kokemusta jo toistakymmentä vuotta – niistä viimeiset kuusi on paiskittu toden teolla tilaustöitä. Ulkoinen ankaruus sulaa kuitenkin keskustelussa nopeasti hersyväksi huumoriksi ja savolaismalliseksi leukailuksi.

Mikon kiinnostuksen perinteisiin suomalaisiin puukkoihin herätti jo nuorena hänen isänsä puukkokokoelma ja harrastus käynnistyikin aluksi saman mallin mukaisesti lähinnä keräilynä. Varsinaisen puukkojen valmistamisen tuleva puukkoseppä pääsi aloittamaan vuonna 1997. Tosin puitteet puukkojen valmistamiseen olivat tuolloin vähintäänkin vaatimattomat ja pajana toimi kodin ulkovarasto. Myöskään tietoa siitä että teriä voi takoa itse ei sepänalulla vielä ollut, vaan ensimmäiset puukot rakentuivat ostoterien ympärille ja mallia otettiin lähinnä kirjoista. Puukon valmistuksessa kiinnostavinta oli haaste ja puukkoseppä muistaakin miettineensä että; "kyllähän tollasen tekee kuka tahansa".

"kukaan ei halua nähdä ensimmäisiä puukkojani"

-MI

Vaatimattomista puheistaan huolimatta näytille tuodut ensipuukot kertovat tekijästään muutaman tärkeän asian. Vaikka tekniikka ja muotoilu on vielä ymmärrettävistä syistä hakusessa, on kumpainenkin puukko jo täysin toimiva väline tuppea myöten. Itsekin puukkojen valmistuksen kanssa tuherrelleena huomaan, että helat ovat sangen särmäkästi sovitetut ja tuppikin napsahtaa mukavan varman oloisesti – toisessa puukoista on jopa perinteinen tuohikahva. Tulee mieleen, että asianmukaisella opastuksella Inkeroisen avaus olisi ollut varmasti huomattavan mallikas.

Pyysimme Mikkoa takomaan vähän lieskoja kuvaamme varten.. Puukkoa taottaessa ei näe tämänlaista showta!

Vuonna 1999 harrastus sai vakavamman sävyn, kun MI pääsi kokeilemaan terien takomista. Naurunpilkahdus silmäkulmassaan seppä kysyy minulta haluanko nähdä aivan ensimmäisen hänen takomansa terän – ja haluanhan minä. Syy miehen arvoitukselliseen ilmeeseen selittyy nopeasti, koska ns. "terä" on olemukseltaan hieman… muinaislöytömäinen. Hetki naureskellaan ja sen jälkeen puukkoseppä tuo näytille seuraavan, eli ensimmäisen kokonaan itse alusta loppuun valmistamansa puukon, joka on mallia-Tommi, mutta jonka tupessa on vivahde Rautalammin vaikutetta. Tämä esine valmistui heti "hautalöydön" perään ja nyt ovat kaikki elementit tasapainoisesti koossa ja esineen yleisolemus erittäin siisti.

"Takomisen myötä kaikki kompromissit jäivät pois"

-MI

Taitolan kausi

Uusi vaihe matkalla kohti täyttä ammattilaisuutta alkoi, kun Mikko joutui työttömäksi vanhasta ammatistaan. Aikaa jo hyvin aktiiviselle käyneelle harrastukselle jäi ja Mikkelin raviradantien Käsi- ja Taideteollisessa oppilaitoksessa vieraillessaan hän totesi ohimennen metallipuolen opettajalle Juha Piiroiselle; "jos olisin tällasesta tienny, niin olisihan sitä voinut tännekin tulla". Olisiko Piiroinen sitten nähnyt Mikon töitä, koska totesi yks'kantaan; "kyllä sä tänne pääset". Muutaman viikon kuluttua kyseisestä keskustelusta Inkeroinen olikin jo kyseisen koulun oppilas.

Mikko kuvailee Taitolassa vietettyjen vuosien merkitystä urakehityksekselleen erittäin merkityksellisiksi – "ilman Taitolan opintoja ei osalleni olisi tullut ensimmäistäkään Fiskarsin kisaa, eikä puukkojeni laatu olisi päässyt kehittymään nykyiselle tasolleen". Erityisesti hän painottaa koulun esteettis-visuaalisten aineiden merkitystä; linjojen, kuvioinnin ja värien syvempi ymmärtäminen tekee eron harrastelijan ja täysverisen ammattilaisen välillä.

Viimein keväällä 2005 Mikko päätti vuosien empimisen jälkeen osallistua Fiskarsin järjestämiin SM-puukonrakennuskilpailuihin yhdellä puukolla käyttöpuukkosarjassa. Odotukset kisojen alla eivät kuitenkaan olleet huipussaan, koska oman arvionsa mukaan kisapuukon viimeistely "oli mennyt pilalle" – pettymyksestään huolimatta hän oli kuitenkin päättänyt lähettää tuotteensa matkaan. Päätös kannatti, koska kisojen tuloksena oli "täysosuma", eli käyttöpuukot-sarjan mestaruus. Naurahdellen seppä kertoo voittaneensa myöhemminkin vastaavalla tavalla "epäonnistuneilla" puukoilla – joka kertoo lähinnä miehen itselleen asettamasta erittäin korkeasta vaatimustasosta. Nykyään Inkeroiselle on kertynyt Fiskarsin kisoista lukuisia palkintosijoja "olisiko niitä viisi mestareiden sarjassa…" – mies muistelee. Kisoihin hän aikoo osallistua tulevaisuudessa jo kannatuksen takia ja siitä syystä, että kisat antavat tekijöille paljon kaivattua näkyvyyttä.

"Kisoihin kannattaisi osallistua aikaisemmassakin vaiheessa tekijänuraa, koska silloin tuomariston antamasta arvokkaasta kritiikistä olisi eniten hyötyä – varsinkin alussa moni on omalle työlleen täysin sokea."

-MI

Puukkojen valmistusfilosofia on MI:llä selkeä; "ensimmäisenä puukossa kiinnitetään huomiota muotoon, joten hyvien käyttöominaisuuksien lisäksi puukon tulee olla myös kaunis". Tärkeitä periaatteita hänen tuotannossaan ovat lisäksi toimivat teräominaisuudet ja hyvä käyttöergonomia – puukon tulee olla kaikin puolin tinkimätön kokonaisuus.

Käsityöperinteet ja perinteikkäät puukkomallit ovat lähellä sepän sydäntä, mutta myös uudet materiaalisovellukset kiinnostavat ja niitä hyödynnetään puukkojen tuotannossa siellä missä ne tuottavat selkeitä hyötyjä puukkojen käyttäjille. Ulkoisesti nämä ratkaisut eivät kuitenkaan koskaan näy, eikä kahvoissa ole "piilomuttereita" – seppä naurahtaa.

"Pajani oven olen jättänyt sen verran pieneksi, että arjen 'oravanpyörä' ei mahdu siitä sisään…"

-MI

Puukkoja valmistavat ammattisepät kuvailevat tuotteitaan usein kovin vaatimattomaan sävyyn, vaikka tyytyväiset käyttäjät niitä ylistäisivätkin. Inkeroisen mielestä osa tästä selittyy suomalaisella vaatimattomalla perusluonteella – kehumista pidetään täällä helposti leveilynä. Toisaalta jokainen ammattilainen tietää, että terät taotaan aina tiettyä tarkoitusta varten; puun veistoon tarkoitetulla puukolla ei kannata ryhtyä pilkkomaan luita! Toisin sanoen, ns. "suorituskyky" ei ole aivan yksiselitteinen asia ja vain kokemattomat tekijät ovat täysin vakuuttuneita puukkojensa ylittämättömästä erinomaisuudesta.

"Kun puukko kestää lapsen käyttää, niin silloin taso alkaa olla todella kova"

-MI

Käsin valmistetun puukon tulevaisuuden Mikko näkee optimistisesti; pohjalukemat on todennäköisesti nähty ja ammattikunta tulee säilymään myös tulevaisuuden pyörteissä. Asia joka vetää hänen mielestään keräilijöitä ja harrastajia vastakin puukkojen pariin on suomalaisen kansallisesineen omistamisesta ja vähäisestäkin käytöstä syntyvä riemu. Alansa vankkana tukipilarina hän pitää Suomen Puukkoseura Ry:tä, joka vaalii suomalaisia puukkoperinteitä. Nykyisin puukkosepän, tai sepän ammatti yleensä on jopa lievästi trendikäs, mutta MI uskoo alan arkirealiteettien pitävän varteenotettavien tekijöiden joukon sangen pienenä.

Nuoria alan harrastajia ja puukkosepän ammatista haaveilevia Mikko kehottaa kärsivällisyyteen, eikä usko päistikkaa kouluihin ryntäämisen takaavan menestystä – kannattaa ennemminkin antaa harrastuksen viedä mennessään, pakottamatta.

Uutta inspiraatiota työhönsä puukkoseppä Inkeroinen etsii aina tilaisuuden tullen eräretkiltä, melontareissuilla ja muuten vain polkupyörällä huristellessaan. Kaikesta näkyy että mies sopii ammattiinsa ja viihtyy siinä erinomaisesti. Työn parhaimman puolen puukkoseppä tiivistää seuraavasti; "Parasta ammatissani on kanssakäyminen ihmisien kanssa alan tapahtumissa…en ole erakkosielu".

_______________

Juho

Raakavillan pesemisestä

2009-07-14T11:14:00.001-07:00

Usein lampaasta keritty raakavilla pestään edes kevyesti jotta villan käsittelyssä tarvittavat laitteet, esim rukki, pysyisivät puhtaampina. Ennen vanhaan lampaat pestiin tarvittaessa jo ennen kerintää, joko luonnon vesissä uittamalla tai tuvassa pesusaavissa. Nykyään pesu suoritetaan yleensä vasta kerinnän jälkeen.

Aiemmin kerinnästä saatu raakavilla pestiin liottamalla suolavedessä, mutta nykyään on saatavilla hajusteettomia villanpesuaineita jotka sopivat tähänkin vielä paremmin. Pesuaine poistaa likaa villasta ja veden lämpötilalla/liotusajalla pystytään säätelemään pois pestävän rasvan määrää (lanoliini).

Värjäystä varten pestävät villat on syytä pestä huolella, sillä villan lanoliini estää värien tarttumista. Huovutukseen menevät villat taas saavat sisältää paljonkin lanoliinia, joten yleensä riittää kevyt pesu viileällä pesuainevedellä.

Normaali pesuohje (esim langoiksi kehrättäville villoille):

- reilu tujaus pesuainetta lisätään reilu 40 asteiseen veteen

- villat upotetaan pesuaineveteen ja jätetään likoamaan n. 15 min (hyttysverkko toimii kätevänä pesuapuna villojen siirtelyssä)

- villat nostetaan jäähtymään vedestä, huuhdellaan jäähtyneinä viileällä vedellä puhtaiksi, viimeiseen huuhteluveteen tujaus etikkaa (palauttaa villan happotasapainon)

- painellaan villat kuivemmiksi esim pyyhkeen välissä, levitellään kuivumaan ilmavasti lämpimään paikkaan (ei suoraan auringonvaloon)

Huom ! Nostamalla pesuveden lämpötilaa (ei yli 50 astetta) ja pidentämällä liotusaikaa saadaan villoista poistettua enemmän lanoliinia.

Torilla uusia puukkoja myynnissä

2009-07-12T08:43:00.001-07:00

Lisäsimme 13 uutta puukkoa/veistä myyntiin torillemme. Jokainen tuote on yksilöllinen.

Esimerkiksi:
Musta kaunotar

Leuku

Ja kauniin selkeälinjainen Maasepän-malli

Käy vilkaisemassa!

Miltä näyttää Leuku?

2009-07-10T15:25:00.001-07:00

Pohjoisen reissulla Uniikkituotteen toimintakaksikko poikkesi myös Siidan Leuku II –näyttelyssä. Siellä esiteltiin “maailmanluokan muotoilijoiden” näkemyksiä leu’un uudesta tulemisesta. No, voihan leu’un noinkin nähdä, mutta tässä on meidän kannattamamme näkemys, jonka kuvasimme alle 12 tuntia sitten suon reunalla:

Toivottavasti näemme puukkoseppä Mikko Inkeroisen Leuku III –näyttelyssä. ;)

Toimintakaksikko
Tämä leuku on piakkoin tilattavissa Uniikkituotteelta..

Miksi ostaa käsin taottu puukko?

2009-07-10T14:54:00.001-07:00

Omat kokemukseni käsityönä valmistetuista puukoista alkoivat noin kymmenen vuotta sitten Helsingissä, kun aivan sattuman kautta pääsin tutustumaan JT Pälikön häkellyttävään tuotantoon arvon sepän itsensä esittelemänä. Mahtava ja inspiroiva kokemus, vaikka en silloin vielä näkemästäni paljon ymmärtänytkään. Kun sain käsiini kauniin luukahvaisen puukon herkän taidokkaasti kuvioidulla tupella oli ensimmäinen reaktioni sangen tyypillinen; ”Onpa käsittämättömän hieno esine…eihän tätä varmasti edes uskalla käyttää”, joka on ymmärrettävistä syistä juuri se asia, jota asiaansa vihkiytyneet puukkosepät eivät välttämättä halua kuulla (tämän ymmärsin heti Pälikön reaktiosta). Lyhyen ja jämäkän esitelmän kuunneltuani ymmärsin virheeni; nämä puukot ovat tarkoitettu - korun kauniista ulkonäöstään huolimatta – nimenomaan myös vaativaan päivittäiseen käyttöön.

Sillä erää asia jäi muiden tohinoiden varjoon, mutta kiinnostukseni oli kuitenkin herännyt ja jotain jäi hautumaan ajatuksiini. Vuosia myöhemmin pääsin itse artesaaniopintojeni yhteydessä ottamaan osaa puukkokurssiin, jonka aikana opin lopulta ymmärtämään (kiitos Mikkelin Taitolan rautaisille metallialan opettajille Piiroisen Juhalle ja Kari Murrolle ja puukkoseppä Mikko Inkeroiselle) kuinka suuresta urakasta puukon valmistamisessa on kyse ja kuinka paljon perehtymistä, ammattitaitoa, syvää estetiikan tajua ja kärsivällisyyttä prosessi vaatii.

Parhaimmillaan käsin taottuun puukkoon syntyy suhde, joka pitää vastavuoroisesti myös käyttäjänsä terävänä.

Suomalainen puukko ei valmistu käden käänteessä; usein eniten huomiota kiinnitetään suhteellisen lyhytkestoiseen, mutta tietenkin erinomaisen tärkeään työvaiheeseen, eli terän takomiseen. Kuitenkin takomisen lisäksi erilaisia vaativia työvaiheita on kymmeniä. Sepältä vaaditaan kykyä työstää metallien lisäksi myös esimerkiksi puuta, nahkaa, sarvea ja vahvaa pintakäsittelyosaamista. Koko rypistykseen kuluu helposti kokonainen kahdeksan tunnin työpäivä, vaikka kyseessä olisikin vain ”yksinkertainen” malli. Lisäksi, on sinänsä kohtuullisen helppoa kyhätä kokoon puukkoa muistuttava esine, mutta on aivan toinen asia valmistaa sekä toimiva, että mittasuhteiltaan soljuvan kaunis esine. Pelkästään oikean teräkulman ja symmetrian aikaansaaminen vaatii huomattavasti harjoittelua. Lisäksi yksi keskeisimmistä asioista, eli terän lämpökäsittelyn hallitseminen kysyy lukemattomia (palkattomia) opiskeluun ja kokeiluihin käytettyjä tunteja. Nämä asiat huomioiden puukkoseppien tuotteet ovatkin huomattavan edullisia, eikä tuottajalle valitettavasti jää useinkaan edes nimellistä tuntipalkkaa.

Hyvän puukon yksi parhaimmista ominaisuuksista on se, että esine houkuttelee käyttäjänsä tutustumaan syvemmin esimerkiksi teroittamisen tekniikkaan ja jopa perinteisiin puukolla suoritettaviin askareisiin, sekä käsitöihin – kaunista ja liukkaasti toimivaa puukkoa haluaa nimittäin käyttää niin usein kuin mahdollista. Käsityönä valmistetun puukon ulkonäkö, tuntuma ja jopa tuoksu on täysin erilainen kuin teollisissa tuotteissa. Tämän opin kun sain -> Äidiltäni<- (asia jonka unohdin mainita tekstin alkuperäisessä versiossa) lahjaksi Mikko Inkeroisen takoman siron hopeahelaisen ja tuohikahvaisen kaunottaren täytettyäni 30-vuotta.

Puukko on ollut mukanani viimeisen neljän vuoden aikana monilla vaelluksilla Lapissa, se on keikkunut juhla-asun koristeena vyölläni useissa häissä ja olen käyttänyt sitä runsaasti myös työpuukkonani. Runsaasta käytöstä, lukuisista teroituksista, vuohenpuremista tupessa, patinoitumisesta, satunnaisesta pintaruosteesta, lukuisista naarmuista ja kolhuista huolimatta puukko on edelleen erittäin kaunis kokonaisuus ja aina yhtä toimiva. Tuohikahva on vieläkin sametin pehmeä, tuppi napakka ja luotettava – mikään ei ole rapistunut, löystynyt tahi rikkoontunut. Neljässä vuodessa puukkoon on tullut lähinnä lisää luonnetta.

Laadukas ja huolella teroitettu teollisesti valmistettu puukko suoriutuu todennäköisesti hyvin kaikista puukolle tyypillisistä tehtävistä siinä missä käsin taottukin ja useat ammatikseen puukkoja valmistavat sepät ovatkin erittäin vaatimattomia kun tulee puhetta terien ”suorituskyvystä”. Tyypillisesti ominaisuuksia kuvaillaan ”hyviksi” ja jopa mestarit saattavat kehua tuotteitaan ”kelvollisiksi”. Oma (puualan ammattilaisen) mielipiteeni tosin on, että erinomaisesta materiaalista huolella taotulla ja tarkasti lämpökäsitellyllä terällä ON monessakin mielessä paremmat ominaisuudet kuin sarjatuotantomalleilla. Se ei ole kuitenkaan minulle pääasiallinen syy suosia käsityönä valmistettuja puukkoja; tärkeintä on mielihyvä jota korkean taiteen ja käytännön sopuisasti yhdistävän esineen käyttäminen arjessa minulle tuottaa; puukon teroittaminen ja huoltaminen ennen eräretkeä on omiaan virittämään matkatunnelman, sirahtavan terävällä ja kauniilla puukolla kiehisien vuoleminen, leivän leikkaaminen, tai vaikkapa vain makkarapaketin avaaminen on herkullinen ja juhlava kokemus. Kunnollinen puukko on minulle lisäksi symbolinen silta itseni ja myyttien usvaan verhoutuneen syvän suomalaisen korpikulttuurin välillä. Urbanisoituneena ja omista juuristani pitkälti tietämättömänä harhailijana kaipaan tätä konkreettista, käsin pideltävää yhteyttä.

On ilo todeta että suomalainen puukko on parhaillaan kokemassa - kiitos monien alan harrastajien ja ammattilaisten pyyteettömän työpanoksen - tietynlaista uudelleensyntymää.

Juho

Käsintehty kuksa lähti mukaan Inarista

2009-07-09T00:55:00.001-07:00

Inarin Sami Duodjissa , joka on siis saamelaista käsityötä edustavan yhdistyksen kauppa, käydessä tuli ihasteltua siellä heidän käsityötaitojaan. Itse aikaisempana vuotena hankin vähän jo heidän käsityötaidettaan ja tykästyin poronluuhun saamelaisten koristelemana. Tunne on hyvin shamanistinen tuon suhteen ja osuukin siis hyvin taiteelliseen puoleeni.

Hyllyssä oli leukuja, rasioita sun muita tuotteita sekä tietysti kuksia. Hintaa kun katsoi niin aluksi se tuntui varsin korkealta, mutta mitä enemmän asiaa tuli ajateltua niin sitä enemmän se alkoi tuntumaan järkevältä. Jos käsityöläisen kantilta katsoo niin siitä tuskin jää paljoa tuntipalkkaa koska kuksan tekeminen käsin, luu-upotuksin ja koristeluin, ei ole ihan nopea työ. Itselläni aikaisemmin on ollut, ja on tietysti edelleen, myös edullisempi kuksa joka on karkeampaa tekoa (sorvattu, ei hirveän hienostunut) jolla toki saa juomapuolen hoidettua.

Miksi sitten halusin maksaa tästä kuksasta paljon enemmän?

Yksi syy on esineen kauneus ja tunnelma mitä se minulle välittää. Kuksa on hyvin viimeistelty ja sen muoto on haettu pahkan mukaan ja luonnon ehdoilla taidokkaasti. Lapin taika pureutui näin myöhemmällä iällä itseeni vahvasti ja luukoristeluineen se muistuttaa minulle pohjoisen rauhasta ja tunnelmasta.

Toinen seikka on että se antaa arkeen edes pienen ripauksen juhlavuutta. Esine on hankittu käyttöä varten eikä koristeeksi hyllyyn. Nytkin tätä kirjoittaessa tulee hörpittyä teetä kyseisestä kuksasta. Sen käyttö ei todellakaan rajoitu vain harvoille retkille vaan on käytössä ympäri vuoden.

Kolmas seikka on sekin että käsityötä tulee arvostaa. En odota tuolta vähempää kuin että se on ‘ikuinen’. Jos miettii paljon rahaa laitetaan elektroniikkaan jota on uusittava muutaman vuoden välein – viimeistään – saa tuohonkin perspektiiviä.

Vesku

Värjäystä kasveilla

2009-07-08T00:52:00.000-07:00

Kattilassani hautui viimeksi aimo annos toissakeväisiä kuivatettuja pajunkuoria. Vaikka hauduttelin lionneita kuoria kolmisen tuntia ennen varsinaista värjäystä, jäi lankojen väri aika hailakaksi. Kuoria olisi sittenkin saanut olla vieläkin enemmän....siis takaisin alkuun ja kuoret kattilaan. Aina ei kannattaisi olla niin säästäväinen ;)

On harmi ettei mistään tunnu löytyvän tietoa siitä kuinka paljon kasvia on oltava värjäyslientä varten mikäli puretuksenakin on luonnonkasvit. Löytyy vain mainintoja siitä, että niitä tarvitaan huomattavasti enemmän. No, parin vuoden kokemuksella itselleni on muodostunut summittainen käsitys määrästä....tungetaan pilkottua kasvia 10 litran kattila niin täyteen kuin ikinä mahtuu, ja tällä määrällä värjäytyy 50 g lankaa :).

Äskettäin sain hyvän vinkin kirjasta, joka kertoo nimenomaan pelkillä luonnonkasveilla värjäyksestä (Jenny Dean: The craft of natural dyeing: Glowing colours from the plant world), ja odottelen nyt tuota kirjasta saapuvaksi käsiini. Katsotaan sitten löytyykö siitä vastaus tuohon kasvimääräänkin.

Tuote-esittelyssä: pieni tuohikahvainen keittiöveitsi

2009-05-21T12:36:00.001-07:00

Tuote-esittelyjemme sarjan avaa puukkoseppä Mikko Inkeroisen valmistama hiiliteräksinen pieni ja ketterä keittiöveitsi. Kooltaan se on todellakin pienikokoinen keittiöveitseksi, terän pituus on vain 12 cm ja korkeus noin 2 cm. Huomiota herättää tuohesta valmistettu kahva ja terän rouheat vasaranjäljet. Siitä tuleekin mieleen vihannesveitsi, jolla pilkotaan vaivattomasti hiukan suuremmatkin vihannekset. Huomioiden sen kuinka terävältä veitsi vaikuttaa, se puree kaikkeen yrteistä kesäkurpitsaan. Tätä voisikin luonnehtia aamiaispöydän yleistyökaluksi.

Veitsen tuohikahvan esikuvana on tuttu ja perinteinen suomalainen puukonperä. Inkeroinen on yhdistänyt mielenkiintoisella ja toimivalla tavalla vanhan tekniikan moderniin käyttöesineeseen. Se antaa veitselle omalaatuisen ja arvokkaan leimansa, lisäksi tuohikahva sopii erittäin hyvin nimenomaan keittiöveitseen, koska se ei luista kädessä kosteanakaan.

Kokonaisuus kotelon kanssa on näyttävä ja tasapainoinen, joten tämän veitsen jättää mielellään ihailtavaksi myös niinä hetkinä kun sitä ei käytetä. Kotelossa on kätevä lukitusmekanismi, joka pitää veitsen paikoillaan rajummassakin menossa, vaikkapa matkalla tai retkellä. Lukituksen rakenne on hyvin yksinkertainen – kotelon läpi kulkee puutappi, joka kiilautuu napakasti ja varman oloisesti paikalleen - samalla se toimii myös koristeena solakkalinjaiselle kotelolle.

Terän materiaalina oleva hiiliteräs vaatii käyttäjältään perehtymistä sen hoitamiseen, koska muutoin se ruostuu. Veitsi on aina kuivattava käytön jälkeen eikä sitä voi huiskaista huolettomasti astianpesukoneeseen. Toisaalta hyvin pidettynä käyttäjä saa palkkiokseen kauniin patinan sekä terään, että kahvaan. Jos sattuu kuitenkin niin, että veitsi pääsee ruostumaan, on tilanne korjattavissa. Yleensä ruoste poistetaan teräsvillalla tms. kevyesti hiomalla. Pintapuoleinen ruostuminen ei millään tavalla vahingoita veistä tai laske sen käytettävyyttä.

Miksi ostaisin käsintehdyn keittiöveitsen?

Kun kaupat ovat pullollaan kohtuullisella hinnalla ihan hyvin toimivaa sarjatuotettua tavaraa, niin monelle voi jäädä hämäräksi miksi kukaan haluaisi sijoittaa rahojaan käsinvalmistettuun keittiöveitseen.

Meidän mielestämme tärkein perustelu käsityönä tuotetun kauniin, kestävän ja loppuun asti ajatellun tuotteen käyttämiseen on se, että arkisista askareista tulee silloin juhlavia tapahtumia.

Lisäksi terän ominaisuudet ovat aivan toista luokkaa kuin sarjatuotantomalleissa: leikkaavuus, kestävyys ja teroitettavuus. Toisaalta käsintaottua veistä tuskin kannattaa työntää teroituslaitteeseen, vaan teroittaminen on syytä opetella ihan itse. Ohjeita seuraamalla harjoittelu ei pilaa terää toisin kuin koneteroitus.

Käsinvalmistettu veitsi on suunniteltu kestämään, sen käyttöikä on huomattavan pitkä ja valmistaja antaa usein tuotteelleen kattavan takuun – kuten tässäkin tapauksessa. Nykyaikana voikin olla eriskummallista ajatella, että yksi keittiöveitsi palvelisi käyttäjäänsä eliniän.

Tuohikahva

Tuohikahva valmistetaan leikkaamalla tuohesta pieniä neliöitä, joiden keskelle tehdään reikä. Nämä palaset pakataan pitkällisen prosessin aikana tiukaksi nipuksi veitsen ruotoon. Lopuksi “pakka” lukitaan paikalleen kun ruodon päähän niitataan hela. Tässä vaiheessa kahva ei ole vielä suinkaan kovin mukava kädessä pidettävä, vaan sepän on työstettävä se haluttuun muotoon, esimerkiksi hiomalla. Lopputuloksena on sekä silmää, että kättä miellyttävä perisuomalainen tuohikahva.

Tuohikahvan ulkonäkö vain paranee kovassa käytössä ja sen tuntuma pysyy aina sametinpehmeänä. Tuohi on materiaalina lisäksi huomattavan huoltovapaa.

Tätä veistä ei valmisteta tunnissa

Kokonaisuudesaan kuvatunlaisen keittiöveitsen valmistus vie ammattisepältä kokonaisen työpäivän, joskus enemmänkin. Kun ottaa huomioon tuotteen kestävyyden, sille annetun työikäisen takuun ja valmistamiseen kuluneen ajan on veitsi itse asiassa pidemmän päälle erittäin edullinen ja myös järkisyillä perusteltava hankinta.

Puukkoseppä Mikko Inkeroinen

Mikko on Mikkelissä majaansa pitävä vuonna 2007 valmistunut metalliartesaani. Hän on osallistunut menestyksekkäästi Fiskarsin järjestämiin SM-Puukonrakennuskilpailuihin. Vuonna 2008 hänelle lähti sieltä mukaan mestarien sarjassa ensimmäinen palkinto (maakuntapuukot), vuonna 2005 tuli ensimmäinen palkinto käyttöpuukosta, eikä kilpailumenestykset Fiskarsissa ole suinkaan jääneet näihin kahteen, vaan hän on vakuuttanut tuomaristoa kerta toisensa jälkeen.

Inkeroisen periaatteena on valmistaa toimivia käyttöesineitä ja hänen tuotteissaan yhdistyvät kaunis muotokieli, hyvä käytettävyys sekä korkea laatu. Hänen työlleen ovat tunnusomaisia hillityt linjat, luonnonmateriaalin käyttö kahvoissa, sekä hiiliteräksestä taotut terät.

Pyrimme saamaan Mikon vielä tarkempaan haastatteluun lähitulevaisuudessa, mikäli hän ei vain karkaa käsistämme kesäksi kanootillaan Luonterin kauniisiin maisemiin.

Uniikkituote

Minun villapaitani

2009-05-21T09:32:00.001-07:00

Villapaitani teko taisi alkaa jo pari vuotta sitten. Lämmöllä ja hartaudella työstin pikkuhiljaa mustan kainuunharmaspässimme Urhon villoja langoiksi.

Alkuun työ oli todella hidasta, sillä karstailin villoja pienillä käsikarstoilla. Onneksi sain jo työn alkuvaiheessa mahdollisuuden investoida tätä työvaihetta huomattavasti nopeuttavaan karstamyllyyn. Myllyllä työ sujui loppuun sutjakkaasti, ja sillä kehrätty karstavillakin oli huomattavasti helpompaa kehrättävää kuin käsikarstoilla pyöritellyt lepereet.

Kaikenkaikkiaan paitaan taisi kulua viisitoista vyyhtiä itse kehrättyä lankaa (50g/ vyyhti), sillä kudoin suurimman osan paidasta kaksinkertaisella langalla saadakseni siitä tarpeeksi paksun ulkoilupaidan. Ennen karstausta ja kehräystä pesin villoista vain kevyesti lian pois, joten lankoihin jäi paljon lanoliinia jonka ansiosta villapaita hylkii ihanasti kosteutta, ja tuoksuu aidosti lampaalle. Paita on todella lämmin ja tuntuu vain paranevan käytössä, sillä lanka on tasoittunut ja pehmentynyt käytön myötä.

Seuraavaksi on suunnitteilla ohut villapaita sisä- ja kesäkäyttöön, jälleen omien lampaideni villoista. Villat keritsen, karstaan, kehrään ja neulon taas tietysti itse.

t. Kaisa

Nuotiopiiri sepän laavulla avattu

2009-05-17T06:12:00.001-07:00

Hei kaikki ja tervetuloa mukaan lukemaan Uniikkituotteen raapustuksia. Vielä täällä on hiljaista mutta taustalla valmistelemme yhtä sun toista jutunjuurta täällä jaettavaksi. Tarkoituksenahan on että tämä paikka keräisi väkeä niin kuuntelemaan kuin lausumaan mielipiteitään. Hyvä vain jos et ole samaa mieltä kanssamme asioista – korota äänesi ja anna palaa oma näkökantasi asiaan!

Meitä on siis tässä vaiheessa 4 henkilöä tasapuolisella sukupuolijakaumalla jotka nuotiopiirissä istuvat. Kovasti kutitellaan paria muuta josko heidät saisi houkuteltua tulen ääreen jakamaan niin tietojaan, taitojaan kuin taitojensa tuotoksia. Kyllä, olemme yhteydessä Uniikkituotteen toriin ja yhdellä tapaa se tulee ilmenemään niin että esittelemme torilla myytäviä tavaroita täällä ja toivottavasti sitä kautta herätämme kiinnostusta niin kyseiseen esineeseen kuin yleisemminkin suomalaiseen käsityöhön.

Pääasia tällä piirillä on kuitenkin yhdistää tekijöitä, käyttäjiä ja asiasta muuten vain kiinnostuneita. Jakaa ohjeita/neuvoja erilaisista käsityöaiheista (ensimmäinen artikkelisarja tulee olemaan terän teroituksesta, lampaista ja villoista on myös juttua lämpenemästä) ja asioista mitkä liippaavat käsityöläisten arkea (yksi ajatus on ollut josko olisi tarvetta tuotekuvaus-tekstille jolla tekijät saisivat itsekin ehkäpä parempia kuvia tuotteistaan kun niitä myyvät). Sen lisäksi tarinoita ja juttuja jotka jollain tapaa liippaavat käsitöitä tai niiden käyttöä vaikka matkalla. Mitä nyt vain tuleekin mieleemme.

Se mitä visioimme olisi nähdä suomalaisen käsityön sekä sen arvostuksen elpyminen. Kyllä, halpatuontipuukko on hyvin edullinen ja yhden käsityönä tehdyn puukon hinnalla voi saada vaikkapa 40-50 halpapuukkoa. Mutta käsityönä tehty puukko on samalla myös taideteos, vaikkakin käyttöön tarkoitettu. Joillekin se on ‘koru’, joillekin antaa mielihyvää se että omistaa jotain mikä kestää eliniän ja jota voi korjata jos se jostain syystä meneekin rikki. Kestävtuotteita, joiden tekijä ja omistaja voi olla jopa vähän ylpeä siitä.

Kädentaitojen ylläpitäminen, puhumattakaan elpymisestä, on jo aikamoinen visio. Kiinnostusta ihmisillä siihen on mutta harvoin intoa. Varmasti yksi syy on tietämättömyys asioista – mitä vaaditaan siihen että saadaan laadukas puukko? Tai millä tavalla huopaesineitä valmistetaankaan? Miten teroitetaan veitsi oikein, tälläisellehän on tarvetta hyvinkin monella. Allekirjoitettu mukaanlukien. Tämänhetkisestä ryhmästämme olen ainoa joka lukee teknologiaa mutta vastapainona saan peukalon kipeäksi jos yritän jotain vasaroida. :) Pelko pois, minä en kirjoita sitä artikkelia terän teroittamisesta, mutta koska valokuvaus on sivutoimeni voin kirjoittaa tuotteiden kuvaamisesta.

Monet menetelmät mitä esitämme eivät varmasti ole absoluuttisia totuuksia. Senpä takia tuleekin olemaan mielenkiintoista kuunnella mitä muilla on sanottavana ja hioa omia käsityksiä samalla. Vaihdetaan tietoa eikä pantata sitä!

Vesku